NETTIMP:n PYÖRÄNHAKUMATKA SAKSAAN MARRASKUUSSA 2004

Raportti 2004 huhtikuun reissusta | 2004 toukokuun matka | 2005 helmikuun matka | www.nettimp.com

Suomalaiselle motoristille syksy ei merkitse toimettomuutta, vaan aikaa jolloin suunnitellaan jo tulevaa kesää. Matkan aikataulu oli jälleen tiukanpuoleinen. Lähtö Hangosta tiistai-iltana 2.11. ja paluulautta Rostockista sunnuntaina 7.11. antaisi käyttöön neljä vuorokautta. Käytäviä osoitteita olisi kymmenen joista mikään ei olisi tuttu ennalta. Kiirettä pitäisi...

Keskiviikko 3.11.2004

Ensimmäisen illan urakan pituus oli noin 450 km. Puolen yön jälkeen kurvasin Triptisin Shellin takapihalle. Hyvää paikallisruokaa tarjoava kahvila oli jo kiinni eli ohjelma jatkui yöpymisellä. Aamun ensimmäinen kohde oli noin 30 km päässä Hohenwartessa. Pikkutien varressa oleva kyläpahanen oli ilmeisen riippuvainen valtavasta vesivoimalaitoksesta joka oli rakennettu Saale-joen laaksoon. Vaikuttava rakennelma.

Taloja kylässä oli muutama kymmenen ja ne oli numeroitu tosi oudosti. Vihdoin noin parikymppinen kaveri ilmaantui paikalle ja kyseli josko etsin häntä.

Olin ostanut häneltä Suzukin SP 370:n. Malli on Suzukin nelarienskojen äiti. Pyörä oli ennestään minulle tuttu, sillä sellainen on ollut kotitallissa jo vuosikausia. Näppärä peli jolla olen mm. kiertänyt Viron ympäri. Lähdimme myyjän kanssa jalkaisin katsomaan Suzukia, sillä pyörän piti olla vain 200 metrin päässä. Kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme autotallialueelle. Näkymä oli tuttu niiltä ajoilta kun lipputankoon vedettiin kangas jossa oli kuvia sirppiä ja vasaraa hienommista työkaluista.

Pyörä oli sovitun kaltainen. Suzukin moottori oli peruskorjattu kokonaisuudessaan mutta ulkoasun viimeistelyyn nuorukaisella ei enää paukkuja riittänyt. Myyntimotiiveitaan hän selitti mm. sillä, että hän tarvitsi rahoitusta uuteen projektiin. Voipi olla, että uusi projekti muuttuu piankin vanhaksi, sillä sen työllistävä vaikutus näytti kovin suurelta.

SP käynnistyi ensi potkulla ja ajoin sen autolle. Pyörä sisään ja oli aika jatkaa matkaa.

Seuraavaksi suuntana oli Bärnau, joka oli linnuntietä noin 150 km päässä koilisessa. Suora reitti pikkuteitä pitkin kulkee Hofin kautta kohden Tsekin rajaa. Saksassa on paljon asukkaita ja paljon myös teitä. Vaihtoehtojen runsaus tarkoittaa sitä, että harhaanajoja yksin ajaessa tulee väkisinkin.

Ensimmäinen harhaanajo tuli Hohenwarten jälkeen. Huomasin suunnan muuttuneen liikaa pohjoiseen mutta en viitsinyt enää kääntyä, koska reitti kartalla vaikutti mielenkiintoiselta. Ennen paluuta takaisin A9:lle tulin Saalburg nimiseen kylään. Koska aamupalakin oli vielä syömättä kurvasin Posti-nimisen ruokalan pihaan kun kerrankin oli käytettävissä kuorma-autolle sopiva pysäköintipaikka.

Ruoka-annosta odotellessa huomio kiinnittyi seinillä oleviin mootoriurheilukuviin. Niitä hallitsi varttuneempi mies joka päästeli menemään Mersun kalustolla. Tiskillä olevasta esitteestä selvisi, että olin tullut kippolaan jossa vaalittiin Mercedeksen ensimmäisen hopeanuoli-kuljettajan, Manfred von Brauchitschin (1905-2003), muistoa. Kyseinen herra poseerasi esitteessä Mika Häkkisen ja David Coulthardin välissä. Manfred von Brauchitschilla oli sangen mielenkiintoinen elämänkaari. Aiheesta löytyy lisää es. osoitteesta www.manfredvonbrauchitsch.de. Ravintolan koordinaatit ovat suurinpiirtein 50,5013 ja 11,7309.

Parin tunnin ajon jälkeen olin Bärnaussa josta piti löytää Stoye-sivuvaunulla varustettu MZ 250 vuodelta 1979. Puolen tunnin haeskelun jälkeen löysin maatalon joka muistuttu hakuohjeiden neuvoja. Paikan isäntä oli muuttanut tuotantosuuntaa, sillä mansikkien ja helunoiden sijaan navetasta löytyi enemmänkin moottoripyöriä. Niiden joukosta ostin varaosiksi toisen MZ:n ja puretun sivuvaunun.

Seuraavaan paikkaan olisi kartan mukaan 100 km. Suorin reitti Bärnausta Eschlkamiin kulkisi Tsekin kautta. Rajasta ei kuitenkaan pääsisi läpi vaikka EU:ssa ollaankin. Viralliselle ylityspaikalle oli niin paljon matkaa, että päätin pysytellä Saksan puolella. Paikallisia mopopoikia nauratti viittaukseni EU:hun ja vapaaseen kulkemiseen. Heillä oli omakohtaista kokemusta Tsekkien rajabyrokratiasta. Poikien käynti Tsekeissä oli tyssännyt mukana olleisiin työkaluihin. Niiden perusteella heitä oli epäilty laittomasta työnteosta. Se EU:sta ja vapaasta liikkumisesta.

Ilta pimeni ja matka jatkui. Kello oli jo 23. 00 pääsin Eschlkamin pimeälle keskusaukiolle. Viimeisen 200 metrin matkalle sain oppaan ja pääsin kuormaamaan moottorivaurioista Honda CBX:ää. Siisti pyörä josta on kotona moottorivaihdon jälkeen vielä paljon iloa. CBX:n tilalle talliin oli tullut HONDAn VFR 800. Sovimme keski-ikäisen myyjän kanssa alustavasti, että hän ilmoittaa kun VRF:n vuoro tulee lähteä. Sille löytyy kyllä uusi koti Suomesta.

Kello oli jo paljon mutta paljon oli kilometrejäkin vielä jäljellä. Suuntasin MANnin nokan kohden länttä ja suoristin kaasujalan. Pikkuteiden jälkeen löysin moottoritie A6:n pään ja jatkoin kohden Heilbronnia kunnes koitti aika yöpyä. Ensimmäinen kokopäivä oli pulkassa.

Perjantai 5.11.

Toinen kokonainen matkapäivä alkoi tutustumisella Karlsruhen lähistöllä olevaan autokauppaan. Siellä piti oleman sopivan hintaisia ja kuntoisia Toyotan avolava-autoja. Nopeasti selvisi, että tämä lenkki olisi saanut jäädä tekemättä. Avolavoja oli mutta ne olivat aivan eri pelejä kuin kuvissa. Jos joku haluaa kontaktin hyviin saksalaisiin kuvankäsittelijöihin niin minulta löytyy yhteystiedot. Se mikä kuvissa oli peltiä oli luonnossa ilmaa. Lisää aiheesta.

Matka jatkui jälleen yhtä kokemusta rikkaampana. Seuraavaksi piti löytää aivan Ranskan rajalla, Strasbourgin kohdalla, oleva Kork-niminen pikkukylä. Sieltä nousi kyytiin Yamaha XT 600 Tenere.

Kiinnostuin pyörästä koska sillä oli ajettu 115 tkm ja kierretty maapallo. Tämä pyörä sopisi parhaiten kaikkein epäluuloisimmalle asiakasryhmälle. Heille kun ei mikään vakuuttelu kilometreistä mene perille. Tämän pyörän mittarissa on 15 tkm mutta lukemat ovat jo toisella kierroksella. Jos tämä ei mene kaupaksi niin ei sitten mikään !

Kiireestä huolimatta hyvä ja säännöllinen ruokailu on tärkeä osa matkantekoa. Päivän ensimmäinen ateria oli kebab-pitsa.

Korkista suunta jatkui edelleen etelään kohden Sveitsin rajaa. Freiburgin pohjoispuolella minua odotti auto joka laadultaan hinnaltaan oli todella houkutteleva. Vihdoinkin Harri H saisi halumansa kulkupelin. Mutta kuinkas sitten kävikään? Puhelimessa olin useampaankin kertaan varmistanut auton kunnon. Ei hitsattavaa ja muutenkin teknisesti Toyota Hiluxin piti olla kunnossa. Auto oli kuulemma käymässä Sveitsissä ja tulisi muutaman tunnin odottelun jälkeen. Muslimien pyhän kuukauden Ramadan takia kaupoille päästäisiin vasta pimeyden laskeuduttua kello puoli seitsemältä.

Ei ollut rehellisimmästä päästä tämä kauppias. Tässä tarkempi selvitys. Näin törkeää huijausyritystä en ole aikaisemmin kokenut. Ei pitäisi yleistää mutta taitaa olla niin, että muslimeiden moraalikäsitykset poikeavat niistä mihin läntisessä maailmassa olemme tottuneet. Tässä kuva ruosteettomasta ja hyväkuntoisesta helmestä:

Ilta oli jo mustempi kuin arabikauppiaan asiakkaan mieli kun lähdin alkuun samoja jälkiä pitkin kohden pohjoista. Heilbronnin jälkeen käännyin A81:lle kohden Würzburgia. Seuraava paikka olisi Würzburgin lounaispuolella oleva Helmstadt jossa odotti veteraani-ikäinen Yamaha XS 750. Se jäisi aamuun. Takana oli reilut 2 matkavuorokautta ja 1700 km.

Lauantai 6.11.

Aamun saalis. Myyjän hymystä näkee, että maksoin itseni jälleen kipeäksi.

Seuraavaan paikkaan olisi matkaa vain 150 km. Reitti Fladungiin kulkee mielenkiintoisten seutujen poikki. Rhön ja Wasserkuppe ovat alueita joissa saksalainen lentotaito kehittyi maailmansotien välillä. Juuri täältä hankkivat perustaitonsa osa niistä lentäjistä jotka lensivät Stuka-syöksypommittajia Karjalan kannaksen torjuntataiseluissa.

Kartta kertoi, että hieman kiertämällä pääsisin näköalareitille. Tie olikin melko kapea kunnes 600 m korkeudessa löytyi levennys ja samalla kohtaa oli myös ruokapaikka.

Taustalla olevilla rinteillä lennetään vielä nykyäänkin. Puiset kuminauhavetoiset liitokoneet ovat vaihtuneet liitovarjoihin. Hengenravinnon lisäksi keho kaipaa muonaa. Lauantain aamupala jäi väliin mutta näissä maisemissa savustettu taimen kelpasi.

Matka jatkui ja tie nousi välillä pilvien päälle yli 800 metriin. Alue oli luonnonsuojelualuetta jossa pysähtyminen oli kielletty. Pilvien alle alkoi raekuurot mutta keli pysyi kuitenkin ajokelpoisena Fladungiin asti. Siellä kyytiin nousi mopoauto. Noutopaikassa toimi VTT:tä vastaava virasto joka tutki palamiseen liittyviä asioita. Aivan naapurissa oli myös ilmailuteollisuutta. Siellä valmistettin mm. moottoripurjekoneiden moottoreiden potkureita.

Päivä oli jo pitkällä ja vielä oli ajettavaa 350 km. Pieniä teitä ja paljon risteyksiä. Fulda, Giessen ja Köln. Ilta pimeni mutta matka sujui hyvin Giesseniin asti kunnes tuli huti. Ajoin harhaan kaupungin pohjoispuolella. Yritin kuitenkin ajaa kompassisuunnalla oikeaan suuntaan mutta eksyin entistä pahemmin. Kuorma-auton kääntäminen pimeässä peruuttamalla ei tullut kysymykseen ja eksyin yhä pienemmille teille. Parin tunnin harhailun jälkeen pääsin lopulta reitille ja Kölniin.

Perillä odotti Yahahan V-Max. Vettä tuli ja oli jo keskiyö mutta koeajo oli ajettava vaikka lyhyempikin.

Pyörä oli sovitun kaltainen ja nousi kyytiin. Nyt matka jatkui A1:stä pitkin kohden Rostockia. Parin tunnin ajon jälkeen oli paussin paikka. Kilsoja takana 2400. Näytti mahdolliselta ehtiä vielä sunnuntai-illan lauttaan. Vielä oli tosin poikettava Stralsundissa, noin 100 km Rostockista itään.

Sunnuntai 7.11.

Varhain sunnuntaina liikenne on Saksassa on melko rauhallista. Rekat eivät saa ajaa eikä marraskuussa ole lomaliikennettäkään. Myös Lübekin ohitus sujui viivästyksittä.

Vain 50 km Rostockiin, moottoritie A20 veti hyvin kaikki kunnossa. Hyvässä lykyssä ehtisin ostaa vielä tuliaisetkin Stralsundissa käynnin jälkeen. Mutta sitten alkoi tapahtua.

Matkoillani olen törmännyt usein liikennevalvontaan mutta mitään huomautettavaa ei ole kertaakaan löytynyt. Suurin osa pysäytyksistä on tapahtunut juuri Lübekin ja Rostockin välillä paluumatkalla.

Peilistä näin kun vastakkaista kaistaa tulevan poliisiauton jarruvalot syttyivät ja auto kääntyi kohdalle sattuneesta liittymästä. Hetken kuluttua sama auto olikin edessä ja pysäytysvalo syttyi. Ajelimme peräkkäin seuraavalle pysähdyspaikalle. Työnsin rahavarat kätköön ja siirsin lompakkoon vain 200 euron setelin.

Saksassa saa ajaa alle 7,5 tonnisilla autoilla myös sunnuntaisin omia yksityisajoja. Ja niinhän olin tekemässä. Papereidenkin mukaan olin auton omistaja. Mutta sitten tuli ikävä yllätys. Poliisit näyttivät kirjastaan, että peräkärryä ei saisi olla. Sakko olisi 200 E. Eikä siinä vielä kaikki. Peräkärryn paperit eivät täsmänneet. Eihän ne voineet täsmätäkkään kun paperit olivat Sepolla jolta olin kärryn lainannut. Kärrystä puutui myös tyyppikilpi. Eikä renkaatkaan vakuuttaneet. Sanoin että Suomessa riitti 1,6 mm. Poliisi vakuutti saman pätevän myös Saksassa.

Nuorempi konstaapeli haki autostaan työntömitan, ja mittaus alkoi. Vanhat silmäni olivat arvioineet oikein. Poliisi ilmoitti huonoimmassa renkaassa olevan pintaa 1,7 mm eli riittävästi. Renkaan sivussa olevista halkeamista ei kuitenkaan saisi heidän mukaansa näkyä kangasta. Vakuutin, että ensi kerralla ei näkyisikään.

Seuraavaksi siirryimme tarkistamaan kuormaa. Aloin esitellä kuormassa olevaa DDR-aikaisia ajoneuvoja ja niistäkös poliisit innostuivat. Molemmilla tuntui olevan kokemuksia MZ:stä. Kerroin tekeväni arvokasta työtä kuljettamalla em. kalustoa entisöitäväksi ja säilytettäväksi Suomeen. Jonkunhan sitäkin työtä on tehtävä.

Tässä vaiheessa aloin jo huolestua. Sanomista oli ollut tullut jo aika paljon mutta keskustelu MZ:in hyvistä ominaisuuksista onneksi jatkui ja jatkui. Ja hyvä niin, sillä aihe oli minulle huomattavasti mieluisampi kuin ajopiirturin tekemät merkinnät.

Ajopiirturi jäikin huomiotta ja seuraavaksi siiryimme aiheeseen paljonko saisin sakkoa. Kirjasta oli jo todettu että rikkomukseni olisi 200 euron suuruinen. Ilmeisesti tapauksessa oli niin paljon lieventäviä asianhaaroja, että sovimme sakoksi 35 E. Nyt vaan tuli ongelmaksi vaihtoraha. Pöyhittyään auton kaikki lokerot ja taskunsa poliisit antoivat 165 E ja kuitin.

Mitenkä tästä eteenpäin? Maksettu sakko ei ole sama kuin ajolupa. Vaihtoehtoja oli monia. Voisin odottaa kunnes kello olisi 22.00. Samalla kotiintulo siirtyisi kahdella vuorokaudella koska maanantaina laiva ei kulkisi. Voisin myös hakea peräkärryn es. Rostockista vuokraamallani henkilöautolla. Kuorman purkaminen satamassa ja peräkärryn noutaminen MAN:nin sisällä eivät myöskään tulleet kysymykseen. Oli vielä yksi vaihtoehto. Kysin siksi poliiseilta mitä he aikoivat seuraavaksi tehdä. -Lähdemme kahville, poliisit sanoivat.

Odotin hetken ja lähdin liikkeelle. En ehtinyt ajaa kuin muutaman metrin niin huomasin kuinka moottoritiellä meni poliisiautoletka kohden itää. Sitten tuli toinen ja kolmas. Päätin liittyä kulkueseen ja ajaa samaa vauhtia. Se olisi turvallisinta. Ilta alkoi jo hämärtää ja laskeskelin, että ehtisin vielä juuri ja juuri käydä Stralsundissa. Poikkesin Rostockin liittymän jälkeen levähdyspaikalle tutkimaan kartaa ja kysymään tarkempia ajo-ohjeita. Ehdin ottaa kartan käteeni kun parkkipaikalle kurvasi tutun näköistä porukkaa.

Lähdin myös hotelli helpotukseen, sillä tuskinpa ainakaan siellä minulta alettaisiin kysellä turhanpäiväisiä. Sinne ei tulisi virka-intoisinkaan naispoliisi.

Kello kävi ja ilta pimeni. Pääsin vihdoin matkaan. Ajo-ohje oli, että seuraa vain Stralsundin viittoja. Ja tietäähän sen, reitistä tuli mahdollisimman pitkä ja sekava. Samoilla seuduilla olin seikkaillut Jokisen Tapin kanssa jo keväällä. Alueella on rakenteilla paljon uusia teitä eikä rakentajat ole saaneet päätetyksi kuinka viitoittaisivat ja ohjaisivat liikenteen.

Pääsin lopulta kohteeseeni ja sain Yamahan TR-1:sen kyytiini. Niin kiirettä piti, että tuliaisetkin jäivät ostamatta. Laiva oli jo liikkeessä kun tulin hyttiini.

Tulossa joulukuun matka. Reitti poikkesi mm. Schumacherin mikroautoradalla, Schwartswaldin vuorilla, Sveitsissä ja historiallisessa majatalossa....

Mikko Hamunen